Olin jonkin aikaa tapaillut kolmekymppistä miestä. Juttu ei ollut kovin vakava, mutta sängyssä meillä synkkasi. Tulimme muutenkin erittäin hyvin toimeen, vaikka mies olikin minua aika paljon vanhempi.

En tiennyt, kuinka minun olisi pitänyt suhtautua, kun sain tietää miehen asuvan isänsä luona. Ajattelin, että siihen varmasti oli hyvä syy, joka vain ei kuulunut minulle. En ollut asiasta edes kovin kiinnostunut, enhän koskaan tavannut kyseistä isää. Pidin asiaa toki omituisena. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että jonkinlaisen hälytyskellon olisi pitänyt tässä vaiheessa jo soida ja pakottaa minut juoksemaan karkuun niin lujaa kuin kykenin.

Jonkin aikaa asiat jatkuivat entisellään. Varsinaisen shokin sain, kun eräänä päivänä ollessani miehen luona kylässä (kyllä, myös isä oli kotona) ehdotin pikaista tupakkataukoa. Tupakoimme molemmat, joten en pitänyt pyyntöä mitenkään omituisena. Pihassa mies alkoi kävellä kadulle ja kauemmas talosta. Hämmentyneenä seurasin perässä, vaikka olin ehdottanut tupakointia, en romanttista kävelyä pakkasessa ilman takkia. Tiesin kyllä, ettei minun olisi ikinä missään tilanteessa pitänyt kysyä asiasta mitään. Kysyinpä silti. Ja sain vastauksenkin.

"Mä en voi polttaa kotona, ettei faija saa tietää, et mä tupakoin, kun se ei tykkäis yhtään.."

Olin vähällä kiskaista sen tupakan kokonaisuudessaan henkitorveeni. Kaveri oli yli kolmekymmentä, eikä voinut myöntää isälleen, että tupakoi? En voinut olla miettimättä, joiko hän kaljaakin salaa pusikoissa. Tosin tuli kovin nostalginen olo, kun muistelin omia metsäretkiäni ja vanhemmille keksittyjä kummia valheita 16-kesäisenä..